Tarjoan työnohjaus- ja coaching -palveluita yksilöille ja ryhmille. Olen saanut tehdä urani aikana töitä monien eri alojen asiantuntijoiden, työntekijöiden ja johtoryhmien kanssa työnohjaajana, työterveyspsykologina sekä kouluttajana. Erityisenä kiinnostuksen kohteena minulla on työnohjaajana ja työterveyspsykologina johtamisen ja esihenkilötyön kehittäminen sekä yhteisöllisyyden tukeminen työyhteisössä.

 Olen toiminut työnohjaajana sosiaali- ja terveyspalveluissa, koulutus- ja opetusorganisaatioissa, järjestöissä sekä teollisuuden ja kaupallisen alan puolella.  

Olen taustakoulutukseltani Valviran laillistama psykologi (v. 2004), neuropsykologian erikoispsykologi, työterveyspsykologi ja minulla on lisäksi pedagoginen pätevyys.

Olen toiminut urani varrella niin julkisen puolen toimissa kuin yksityisellä sektorilla psykologina, opettajana ja kouluttajana.

Työnohjaajakoulutukseni viitekehys oli integratiivinen ja yhteisöllinen. Työnohjauksessa tapaani toimia kuvastaa vahva läsnäolo, innostus, rohkeus ja systeemisyys. Olen Suomen työnohjaajat ry:n (STOry) jäsen.

Odotan innolla yhteydenottoasi!

Harriet